Rockmusiikin vanhin laji on rock’n roll. Se on muodostunut omaksi tyylilajikseen afroamerikkalaisten rhytm and bluesista 1950-luvulla, ja jalansijaa saatuaan saavutti nopeasti suosiota etenkin nuorison keskuudessa. Rhytm’n bluesin lisäksi rock’n rollille ovat oman soundinsa antaneet bluesmusiikki, countrymusiikki sekä gospelmusiikki. Alkujaan termi rock and roll on mustien bluesmusiikissa tarkoittanut kiertoilmaisua sukupuoliyhteydelle.
1950-luvulla syntyi ilmiö nimeltään rock’n roll
Ensimmäinen rock’n roll levy lienee Elviksen julkaisema “That’s all right”, joka ilmestyi vuonna 1954. Samoihin aikoihin ilmestyi myös Bill Haleyn & His Cometsin julkaisu “Rock Around the Clock”, joka saatiin soittoon siis vuonna 1955. Molempia pidetään tärkeinä kappaleina rock’n rollin muodostumisessa suosituksi ilmiöksi. Muita rock’n rollin syntyyn merkittävästi vaikuttaneita artisteja 1950-luvulla olivat muun muassa Buddy Holly, Chuck Berry, Jerry Lee Lewis sekä Little Richard, joista kukin toi rocmusiikkia tunnetuksi omalla vahvalla tyylillään.
Chuck Berry oli vahva rocksäveltäjä, ja hänellä oli merkittävä vaikutus kitarasoundin tärkeään asemaan rock’n roll -musiikissa. Little Richard ja Jerry Lee Lewis puolestaan olivat pianisteja, ja yhdessä Elviksen kanssa he kehittivät rock’n rollille tyypillisen laulutavan, jossa laulaessa kiljahdellaan ja äännellään erilaisin karhein äänenpainoin. 1950-luvun loppupuolella nämä merkittävät rock-muusikot kokivat kuitenkin kukin suosion hiipumisen. Buddy Holly menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1959, Elvis lähti kahdeksi vuodeksi armeijaan, Chuck Berry vankilaan ja itse kullekin tuli jokin syy vetäytyä sivuun rock’n rollin sanansaattajan roolista.
Kun rock’n roll alkoi tulla ilmiöksi 1950-luvulla, sai se aikaan kauhistelua. Sitä pidettiin vaarallisena, ja se jopa kiellettiin paikoitellen eri puolilla maailmaa. Musiikkia pidettiin rääväsuisena ja hyökkäävänä, ja sen pelättiin aiheuttavan mellakoita. Vanhempien ihmisten toiveissa rockin toivottiin unohtuvan pian, ja jäävän vain hetkelliseksi ilmiöksi. Mutta toisin kävi, ja tämän musiikkilajin suosio on kestänyt vuosikymmenestä toiseen aina vain uusissa muodoissa. 1950-luku oli rock’n rollin syntyvuosikymmen, ja tuona aikana sen suhteen syntyi paljon kokeiluja, joista vähitellen muodostui pohja nykyiselle rockmusiikille.